Ylioppilaslehden toimitus haki vuonna 2017 Helsingin Sanomain Säätiön Totuudenjälkeinen aika -teema-apurahaa. Donald Trump oli juuri valittu Yhdysvaltain presidentiksi, ja nopeasti lehtien sivuille singahtanut ”totuudenjälkeisyyden” käsite kaipasi kipeästi analyysia.

Kriittinen keskustelu median roolista kuuluu olennaisena osana keskusteluun totuudenjälkeisestä ajasta. Kilpailevat totuudet -kirja on syntynyt Ylioppilaslehden toimituksen vuosina 2017–2018 toteuttamasta ”Voittaneet totuudet” -hankkeesta, joka rahoitettiin Helsingin Sanomain Säätiön tuella.


Hankkeen tiimoilta talouteen, taiteeseen ja tieteeseen erikoistuneet asiantuntijat ja journalistit pohtivat näiden teemojen sekä journalismin välisiä saumoja ja kipukohtia. Samalla pohdittiin, millaisia ongelmia liittyy journalistiseen valintaan näiden teemojen näkökulmasta. Mitä kerrotaan, kuka kertoo – ja mitä jätetään sanomatta?

Hankkeeseen osallistuneet kirjoittajat kohtasivat toisiaan sekä yleisöään kolmessa interaktiivisessa keskustelutilaisuudessa, jotka järjestettiin 12., 14. ja 16. helmikuuta 2018 Sorbus-galleriassa, Helsingissä. Julkisen keskustelun tavoitteena oli paitsi antaa kirjoittajille mahdollisuus testata omaa ajatteluaan julkisesti myös kypsyttää tekstejä yhdessä. Yleisön ja muiden kirjoittajien kommentit saattoivat tarjota lisäsyötteitä, joihin tarttua.

Kirjoittajien omat tekstit eivät olleet vielä valmiita, kun keskustelutilaisuudet järjestettiin. Mukaan keskusteluihin tuotin myös sellaisia haastajia, jotka eivät ole kirjoittajien joukossa.

Keskustelut ovat kuunneltavissa Soundcloudissa:






Valmis julkaisu ilmestyi helmikuussa 2019. Tämä sivusto toimii hankkeen arkistona, jonka lisäksi voit ladata kirjan digitaalisen version kokonaisuudessaan täältä (PDF) tai luvuittain täältä.


Työryhmä: Veera Jussila, Tuomas Järvenpää, Anni Pasanen & Robert Sundman
eli Ylioppilaslehden toimitus 2016–2018.

Sivuston kuvat: Evelin Kask.